Tervetuloa The Man Darin -nimiselle suomalaiselle fanisivustolle, joka on täysin omistettu lahjakkaalle artistille ja sanoittajalle, Darinille. Sivuilta löydät tuoreimmat uutiset ja median kuten kuvat ja videot, sekä paljon tietoa Darinista sekä hänen musiikistaan. Toivottavasti viihdyt ja tulet uudelleenkin! -Maria

Darinin salainen keikka


Darin, 21, on palannut. Metro voi tänään paljastaa, että hän järjestää salaisen ilmaiskonsertin faneilleen.

Fanit saavat kuulla ensimmäistä kertaa kappaleet uudelta albumilta “Flashback”, joka tulee joulukuussa.
Marraskuun 28. päivä hän esiintyy Fruhusetilla Tukholmassa.
- Se tulee olemaan suurta ja ylellistä, Darin kertoo Metrolle.
Musiikkiyhteisö MySpace järjestää tapahtuman, joka on osa heidän Secret Show -sarjaansa. Sivuilla spektakuloidaan, kuka on tuo salainen esiintyjä.
- Odotan todella innolla sitä, tulee olemaan hienoa seistä siellä uuden materiaalin kanssa, mitä olen työstänyt kauan, kirjoittanut ja kirjoittanut ja tsempannut studiossa, joskus 24 tuntia vuorokaudessa, hän sanoo.
Viime vuoden aikana hän on lanseerannut musiikkiaan Saksaan, samaan aikaan kun hän teki uutta albumiaan. Saksassa hän sai aloittaa tyhjältä pöydältä ja nyt hän odottaa innolla esiintymistä kotipuolessa.
- Toivon todella, että he pitävät uudesta soundista. Se kuulostaa erittäin kansainväliseltä, koska olen työskennellyt sellaisten tuottajien kanssa, se on hyvin elektronista urbaanilla soundilla.
Ympäri maailmaa ovat artistit kuten Oasis, Lily Allen, The Cure, James Blunt sekä Ice Cube tehneet “Secret Show’n”, miltä tuntuu päästä heidän joukkoonsa?
- Se on siisti sivu, siisti juttu, siisti konsertti ja hyvät artistit ovat sitä tehneet, joten olen ylpeä saadessani seistä sillä lavalla.
Kenen artistin salaiselle keikalle haluaisit?
- On tietty monia keitä haluaisin nähdä, mutta hienointa olisi, jos Michael Jackson olisi lavalla.

Katarina Matsson, suomennos Maria

Kalenteri

Ajankohtaiset tapahtumat

January 2009
MonTueWedThuFriSatSun
  
 1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  

Kääntäjä

Lue sivuja omalla kielelläsi


Tue Darinia

Äänestä voittajaksi


Nrj top 10
The Voice top 10 radio
The Voice top 10 tv
Radio Nova toiveet
YleX himotuimmat
Suosikin julistetoiveet

Elite Affiliates

Affeista parhaimmat




Ostoskori

Tilaa Darinin musiikkia

Flashback
Mikä: albumi
Julkaisu: 3.12.
Osta: iTunes | CDON.fi
Breathing Your Love
Mikä: single
Julkaisu: 13.10./22.10.
Osta: iTunes | CDON.fi

Keskusteluboksi

Keskustelu ja kommentit

Sivutiedot

The Man Darin tiivistettynä

Osoite: http://the-mandarin.org
Nimi: The Man Darin (Mandariini)
Aihe: Darin Zanyar
Ylläpitäjä: Maria
Mediavastaava: Katsu
E-Mail: the-mandarin.org@hotmail.com
Host: Starszz.com
Kävijöitä:
Paikalla: